Teknologia on edennyt huimin harppauksin viime vuosina ja se on mullistanut sekä työelämän, että myös vapaa-ajan. Yksi näkyvimmistä muutoksista on ollut älypuhelimien yleistyminen.
Vilkaisemme puhelimiamme ties kuinka monta kertaa päivän aikana, ihan vain varmistaaksemme, ettemme missaa mitään tärkeää – tai vähemmän tärkeää. Puhelimet eivät ole enää pelkästään yhteydenpitovälineitä, vaan niistä on tullut merkittävä osa digitaalisen viihteen kuluttamista.
Monet nettikasinot 2022 ovat optimoineet alustansa houkutellakseen myös enemmän mobiilipelaajia.
Moderni älypuhelin on viihdelaite taskussa – sekä pelikone
Nopeiden internetyhteyksien yleistyessä ja puhelimien tehojen kasvaessa, niiden tarjoamat mahdollisuudet kasvavat. Älypuhelinta voi käyttää esimerkiksi musiikin kuunteluun tai vaikka elokuvien ja sarjojen katsomiseen – mikäli pieni ruutu (verrattuna tietokoneeseen tai televisioon) ei haittaa. Puhelimen ansiosta myös kaikki netin vedonlyöntisivustot ovat myös helposti saatavilla.
Esimerkiksi urheilutapahtumien vedonlyöntiä varten ei tarvitse enää mennä fyysiseen veikkauspisteeseen, vaan vedonlyönti onnistuu oman puhelimen kautta.
Muita teknologian kehityksen tuomia hyötyjä on mm. se, että puhelimien äänentoisto on niin kehittynyttä, että musiikin kuunteleminen puhelimella on arkipäivää.
Yksi toinen keskeinen muutos on se, että puhelimien tehojen noustessa jokaisella on käytännössä taskussaan oma pelikone. Enää emme ole riippuvaisia tietokoneista tai pelikonsoleista. Tämä on mahdollistanut yhä näyttävämpien pelien kehittämisen puhelimille ja mobiilipelaaminen onkin ollut kasvussa. Tässä artikkelissa pohditaan syitä siihen.
Mobiilipelaaminen kasvaa
Mobiilipelaaminen on kehittymässä isoksi toiminnaksi, jopa isommaksi kuin konsoli- ja PC-pelaaminen. Älypuhelimien yleistymisen myötä on vaikea nähdä loppua tälle kehitykselle, etenkin kun uudet puhelimet ovat entistä tehokkaampia ja mahdollistavat näyttävät pelit ja sujuvamman pelaamisen.
Olemme tulleet pitkän matkan 1990-luvun matopelistä! Aiemmin mobiilipelit olivat lähinnä ajankulua, mutta nykyään pelaajilla on valittavanaan monenlaisia pelejä jokaiseen makuun. Tarjolla on esimerkiksi monelle pelaajalle suunnattuja pelejä, kuten Fortnite, jonka kaltaisia pelejä oli jokseenkin mahdotonta kuvitella vielä parinkymmentä vuotta sitten.
Statistican mukaan viime vuonna mobiilipelaajia oli peräti 2,4 miljardia ja määrän ennakoitiin nousevan 2,7 seuraavaan vuoteen mennessä. Pelimarkkinoiden ennakoitiin saavuttavan 165 miljardin dollarin arvon maailmanlaajuisesti.
Tuo luku tarkoittaa 51 prosenttia koko peliteollisuuden tuloista, joten mobiilipelaaminen on suosituin pelien muoto. Edellä mainitut luvut kertovat siitä, miten suuresta asiasta ja liiketoiminnasta mobiilipeleissä on kysymys. Mitkä tekijät sitten selittävät suosiota?
Teknologian kehitys
Jo aiemmin mainittu teknologian kehittyminen mobiilipuolella lienee kaikkein tärkein tekijä mobiilipelaamisen nousussa. Ilmaisu ”teknologian kehittyminen” kattaa toki monia alueita. Esimerkiksi puhelimien prosessointitehon kasvaminen on mahdollistanut sen, että pelinkehittäjät ovat voineet kehittää isompia ja graafisesti näyttävämpiä pelejä. Ne luonnollisesti tarjoavat pelaajille hienompia pelikokemuksia.
Tämän lisäksi esimerkiksi virtuaalinen todellisuus (VR, virtual reality) ja lisätty todellisuus (AR, augmented reality) tuovat oman lisänsä myös mobiilipelaamiseen. Monet muistavat varmasti Pokemon Go -mobiilipelin, joka on hyvä esimerkki lisätyn todellisuuden hyödyntämisestä mobiilipeleissä.
Nopeammat internetyhteydet ovat puolestaan mahdollistaneet sujuvamman ja nautittavamman pelikokemuksen moninpelipeleissä, kuten vaikka jo aiemmin mainitussa Fortnitessa. Kyseistä peliä voi pelata monilla alustoilla ja mobiilipelaajia Fortnitella oli viime vuonna 129 miljoonaa.
Edulliset pelit ja hyvä laatu
Yleisellä tasolla puhuttaessa voidaan sanoa, että mobiilipelit ovat PC- ja konsolipelejä edullisempia. Ne maksavat yleensä vain muutamia euroja ja joissain tapauksissa niitä voi pelata ilmaiseksi. Näissä tapauksissa pelaajat joutuvat mahdollisesti katsomaan joitakin mainoksia, mutta ne tuskin haittaavat pelikokemusta kovinkaan paljon.
Pelien edullisuus tarkoittaa sitä, että jokaisella älypuhelimen omistajalla on mittava pelivalikoima saatavilla. Kun otamme huomioon sen, että pelien laatu on parantunut huomattavasti teknologian kehittymisen myötä, on mobiilipelien hinta-laatusuhde varsin hyvä.
Ei siis ole mikään ihme, että ne houkuttelevat mobiilipelaajia. On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että mobiilipelien helppo saatavuus ja laatu houkuttelevat niiden pariin ihmisiä, jotka eivät aiemmin ole edes omistaneet pelikonsolia tai pelaamiseen tarkoitettua tietokonetta.
Pelaamisen sosiaalinen puoli
Moninpelipelit tuovat mukanaan sosiaalisen aspektin pelaamiseen. Nopeat nettiyhteydet ja moninpelin parantunut käytettävyys mobiilipeleissä ovat tuoneet mobiilipelaamiseen aivan uudenlaisen tulokulman. Peleissä, kuten Fortnite ja PlayerUnknown Battlegrounds, on mahdollista pelata suurin joukoin toisia pelaajia vastaan reaaliajassa. Tämä tekee mobiilipelaamisesta sosiaalista toimintaa ja tuo peleihin oman mielenkiintoisen aspektinsa ja lisämausteensa. Tämän lisäksi on mahdollista ja helppoa integroida mobiilipeli eri sosiaalisiin alustoihin. Omat pelitulokset voi esimerkiksi jakaa sosiaalisessa mediassa ystäville. Tässä huomaamme, miten sosiaalinen media – jota myös usein käytetään juuri mobiililaitteilla – on tuonut oman ulottuvuutensa pelimaailmaan.